Esikoista odottamassa


Jatkoa
March 9, 2007, 6:04 pm
Filed under: iloa

Valtavasti kiitoksia kaikille kommenteista, tsemppitoivotuksista ja onnitteluista koko kolmihenkisen klaanimme puolesta! On ollut ihana lukea tervehdyksiänne näiden ensimmäisten päiviemme aikana.

Tämä blogi lienee tullut teemansa puolesta tiensä päähän Pöpön saapuessa maailmaan.  Pohtimisen, kyselemisen, jakamisen ja kirjoittamisen tarpeeni eivät ole kuitenkaan synnyttämällä lähteneet, joten olen aloittanut uuden blogin, jossa jatkan äitiyden etsimistä ja löytämistä. Äitiyspakkauksen löydät täältä.

Kiitos seurastasi, tavataanhan Pakkauksen äärellä?

Pöpö, Kukannuppu ja Mies.

Ps. Eve, vastaan kysymykseesi Pakkauksessa hetikohtapuoliin… heitit hyvän kysymyksen, johon olen kovasti jo kuulostellut vastausta. Kirjoittamisaika on vaan ollut viime päivinä hiukan hakusassa.



Alkua
March 3, 2007, 4:27 pm
Filed under: hämmennystä, iloa, isyyttä, vointia

Kotiaamun onnea:

* ensimmäinen maitovana lapsen poskella
* pesin itse varpaani pitkästä aikaa
* mahduin vanhoihin housuihini
* söin kylmäsavulohivoileipää
* join kahvia eikä närästänyt
* lapsi nukkuu maitohumalaansa isänsä sylissä kantoliinan kätköissä
* luemme hesaria yhdessä
* minnekään ei ole kiire
* kaikki on hyvin

***

Pöpö syntyi pitkän urakan päätteeksi tiistaina 27.2. klo 23.27. Synnytys oli raskas ja kivuliaampi kuin ikinä osasin odottaakaan. Saimme kuitenkin hyvää hoitoa Haikaranpesässä, pääsimme toipumisen alkuun ja synnytyksen kauhut ovat nyt hiljalleen väistymässä. Vaikka olenkin vielä kovin raihnainen, vain sillä, että lapsi saatiin turvallisesti maailmaan, on enää tässä vaiheessa merkitystä.

Pöpö on ihana. Pikkuruikkuinen poikamme oli kasvanut 49 sentin pituuteen ja painoi 3200 grammaa. Tuijottelemme häntä yhä hämmentyneinä, aivan kuin näkisimme maailman suurimman salaisuuden ratkeavan silmiemme edessä. Miten pieni hän onkaan! Miten söpö! Pitkä musta tukka, suuret tummat silmät, nykerönenä, suppusuu. Pieni nariseva ääni tai iso vaativa karjaisu. Iso röyhtäisy. Karmea pierahdus. Komea pissakaari. Kasvoja hapuilevat kädet, rintaa hamuileva suu.

Kaikki on aivan toisin
kuin koskaan ollut on.
Kuinka sen kuvata voisin?
Ilo on pohjaton.

Silmistä maailmoja
uusia avautuu.
Unista kertova meille
kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta.
Kaikki on valoisaa.
Ilomme valtavuutta
kuka voi aavistaa.

-Anna-Mari Kaskinen



Menoa
February 27, 2007, 9:15 am
Filed under: hämmennystä, iloa, isyyttä, vointia

En aio synnyttää suorana lähetyksenä netissä, mutta kerronpa kuitenkin: Taitaa olla niin että lapsivesi on alkanut tihkua. Soitin Haikaraan ja pyysivät tulemaan klo 11 mennessä tsekkaukseen. Nyt pakkailen kassia, petailen Pöpön sänkyä, kuulostelen pöksyjäni ja muuta oloani. Selkääkin juimii, supistuksia kai? Juu, kyllä tää sitä ihan oikiaa menoa on. Mies ehti jo mennä töihin, mutta tulee kohta hakemaan.

Ja kaikki tuli ihan yllättäen. Noita satunnaisia selkäkipuja on kyllä välillä vähän ollut, mutta ei säännöllisinä tai kovina. Mistään limatulpasta ei ole näkynyt jälkeäkään eikä maha edes roiku sen näköisenä, että lapsi olisi kovin alhaalla saatikka kohdunsuulla. Eilen juuri laitoin tekstareita tyyliin: Ei vieläkään mitään missään.

Olo on ihan hyvä: rauhallinen ja iloinen. Valmennuksessa kätilö sanoikin, että kyllä tänne useimmat naiset tulevat ihan iloisina synnyttämään. Siltä minustakin nyt tuntuu. Pöpö, täältä me tullaan!



Säveliä
February 26, 2007, 6:57 pm
Filed under: iloa, isyyttä

Olemme puuhailleet Pöpölle ikioman iltalaulukirjan. Kokosimme siihen suosikkimme tuntemistamme hempeistä tuutulauluista ja muista sen tapaisista rauhallisista lauluista. Oravan pesän lisäksi laulukirjaan pääsivät mm. Sininen uni ( en pitänyt tästä juurikaan omassa lapsuudessani, mutta nyt se on tosi hieno), Saunavihdat, Peikkoäidin kehtolaulu, ja Siili menee lypsylle. 

Lauluhetki ei ole ihan vielä juurtunut iltarituaaleihimme, ja muistamme ottaa laulukirjan esiin vasta muutaman kerran viikossa. Välillä homma on livetä laulukouluksi, sillä mies on paljon parempi laulaja kuin minä, ja kommentoi ettei pysy äänessä kun yritän viekoitella sävelmää ihan kummalliseen suuntaan. Mutta koska iltalaulujen perimmäinen tarkoitus on muualla kuin äänessä pysymisessä, aion pitää perinnettä yllä, vaikka laulaisin Ammu-vainaan nuotilla. Eipä se Pöpö vielä tiedä, miten noiden kappaleiden kuuluu oikeasti mennä. Tosin vauvoilla tehdyt tutkimukset ovat ilmentäneet, että vauvat arvostavat erityisesti harmonisia säveliä, joten epäharmoninen lauluni saattaa tietenkin piinata Pöpöä.



Pidättyvyyttä
February 26, 2007, 11:49 am
Filed under: iloa, isyyttä, kysymyksiä

Synnytyspussista on tullut elämää isompi juttu.

Loppuaikana odottajilta kysytään tuon tuostakin: joko olet pakannut synnytyskassisi? Sairaalassa kun on mukava olla mukana omia hlökohtaisia hygienia- ym. tarvikkeita, imetysrintsikat, liivinsuojia ja vauvan kotiinpaluuvaatteet. Synnytyskassiin voi toki ottaa mukaan kaikkia sellaisia herkkuja, joita haluaa pitkäksi venyvän odottelun tai sitten sairaalassa vietettävien päivien aikana popsia. Vichyä, hedelmiä, karkkia…

Meillä on hurahdettu Taffelin uusiin Delivio-sipseihin. Viime viikkoina on löytynyt noin kymmenen hyvää syytä ostaa sipsejä. Jokaista Bond-elokuvaa varten tietenkin. Saunailtoihin. Vieraiden varalle. Ja jokainen pussi on päätynyt meidän ahmattisuihimme ennen “oikeaa” tarkoitustaan.

Nyt viimeksi Delivio-pussi ostettiin sillä varjolla, että se otetaan sitten mukaan sairaalaan. Mutta eipä mennyt montaakaan tuntia, kun sitä jo rapisteltiin kaapista sen näköisenä, että täytyyhän sipsien tuoreutta testata ennen sairaalaan vientiä. Mutta ei! Tämä pussi on Synnytyspussi. Sen on pysyttävä kiinni siihen asti kun on sen oikea hetki. Miten kummassa voimme ikinä opettaa lapsellemme kärsivällisyyttä  jos itse olemme lankeamassa jokaisen tekosyyn turvin?

Mies kyselee, että missä vaiheessa pussin saa sitten oikein avata. Lapsiveden mentyä? Supistusten muututtua säännöllisiksi ja tullessa 5 minuutin välein? Kätilöopiston parkkipaikalla? Synnytyssalissa? Omassa huoneessa lapsen syntymän jälkeen?



Aurinkoa
February 25, 2007, 5:50 pm
Filed under: iloa, isyyttä, ystäviä

Odotuskaverini H, jolla oli laskettu aika 22.2., sai vauvansa ihastuttavan säntillisesti 23.2. klo 1.30. Onnea! Omaan laskettuun aikaan on nyt viikko jäljellä, joten…

Aina välillä mielen täyttää suunnaton uteliaisuus ja malttamattomuus. Haluaisin jo kovasti nähdä, mikä kaveri tämä Pöpö oikein on. Että kuka siellä mahassa on möyrynnyt ja kenelle sinne on laulettu ja juteltu. Mieskin huutelee napamikrofoniin joka ilta: “Tuu jo kotiin!”

Ja taas välillä ajattelen, että kyllä se synnytys kuitenkin ihan pian koittaa, kolmen viikon kuluessa viimeistään, ja sitten kyllä saadaan olla yhdessä ihan tarpeeksi, eli mitä tuota suotta nyt kiirehtimään. Että nautitaan nyt vain näistä viimeisistä mahapäivistä.

Tänään ystävämme P soitteli ja houkutteli meitä kanssaan merenrantaan jääkävelylle ja kahville.  Oli tosi kiva reissu, aurinko lämmitti kasvoja, lumi kimmelsi, tuttu uimapaikka näytti salaperäiselle jään ja lumen vangitsemana, juttelimme mukavia.

On ihanaa ajatella, että Pöpö syntyy näin kevään korvalla. Möhömahoja kasvatellessamme olemmekin H:n kanssa haaveilleet tulossa olevista keväaurinkoisista päivistä, jolloin asfaltti on jo kuivunut ja lumikinokset sulaneet, ja vaunuja on ilo työnnellä pitkin asuinalueemme rauhallisia pikkukatuja. Kopasta kuuluu vain pientä vienoa tuhinaa. Ja itse kuljemme tyylikkäinä ja hoikkina farkkutakeissamme 😉



Koputuksia
February 22, 2007, 11:12 am
Filed under: hämmennystä, kysymyksiä, mietiskelyä, neuvola, vointia

Voi kun kaikki menisi nyt hyvin tämän loppuodotuksen ajan synnytykseen asti (ja sitten ja sen jälkeenkin tietty, mutta juuri nyt kannan huolta ensimmäisen etapin loppuun saattamisesta).

Tuntuu että silmiin ja korviin sattuu yhtenään tarinoita odottajista, joille on raskauden viime metreillä tapahtunut jotakin yllättävää, joka on johtanut vähintäänkin lapsen ja lähes omaankin menehtymiseen. Istukka irtoaa, veritulppa iskee…

Tietenkin kaikkien odottajien vuotuiseen määrään verrattuna näitä komplikaatioita tulee vain pienelle osalle odottajista, mutta mikään ei takaa, ettei sitä voisi tapahtua juuri omalle kohdalle. Joku on aina se yksi tuhannesta tai yksi sadasta tuhannesta tai…

Ihmettelenkin, ettei tähän ihan loppuraskauteen ole mitään vakkariultraa tai muuta laajempaa tutkimusta, jolla kaikilta tarkistettaisiin esim. lapsiveden määrä ja laatu, napanuoran pituus ja mutkaisuus, lantion koko ja alakauttasynnyttämisen mahdollisuudet ja ennen kaikkea istukan toiminnan tila ja mahdollisen rappeutumisen alku. Viimeinen neuvolalääkärin tapaaminen ei todellakaan tuonut vastauksia mihinkään näistä kysymyksistäni. Ainoastaan ohjeen: tarkkaile vauvan liikkeitä, niiden pitää tuntua säännöllisesti ja samanlaisina.

Ja minähän tarkkailen. Viime yönäkin herättyäni neljä kertaa aloin miettiä, että milloinkas viimeksi olen kuullut Pöpöstä mitään. Koputtelin ja taputtelin sankaria niin pitkään, että sain ärtyneitä potkuja terveisiksi. Sen jälkeen emme sitten saaneet kumpikaan unta pitkään aikaan. Mutta olipahan edes hyvä mieli valvoa.

Lapsiparasta varmaan tulee kosketukselle arka, kun sitä niin paljon tuonne kuplaansa muksitaan.