Jostakin syystä blogilista ilmoittaa tämänkin blogin mysteerisesti päivittyneen torstaina yhden aikaan yöllä. Enpä tiedä miten. Kukaan ei ole ollut oikeasti asialla.
Pöpö se jatkaa kasvuaan. Eilen oli viimeinen lääkärineuvola. Kaikki on kunnossa, mitä nyt normaalia loppuraskauden turvotusta on tullut ja verenpaine on hieman tavallisesta tasostani noussut (on kuitenkin normaalin rajoissa, nousuun taitaa olla syynä tämän viikon suolaisen himoni). Kohdunsuu oli jo pehmeä, mutta ei avautunut. Eli kroppani tietää miten mennä kohti synnytystä. Lohdullista, ettei tarvitse itse osata tehdä mitään.
Ajan kulumista tulee mietittyä päivittäin. Laskettuun aikaan on nyt kolme viikkoa ja kaksi päivää. Periaatteessa Pöpö voi ottaa ja syntyä vaikka ensi viikolla. Tai sitten viiden viikon päästä. En kuitenkaan aio tässä vaiheessa vielä ryhtyä mihinkään kiirehtimistoimenpiteisiin, vaan uskon että hermoni riittävät vielä ainakin parin-kolmen viikon möhköilyyn, närästykseen, kolotukseen ja ähinään ja puhinaan.
Mutta muitahan tämä olotilani jo kiusaa. Mies on joutunut jo usean viikon ajan nukkumaan korvatulpat päässään, koska a) kuorsaan b) ähisen ja puhisen kylkeä kääntäessäni noin 20 kertaa yössä c) kolistelen vessaan ja takaisin noin 2-3 kertaa yössä. Ehkä meille molemmille olisi parempi, että muuttaisin alakerran vierashuoneeseen tai jopa suoraan vessaan nukkumaan. Siellä olisi suloisen lämmintäkin, vääntäisin lattialämmityksen täysille. Paitsi että eipä tuo Pöpön syntyminen taida noita öitä sen enempää rauhoittaa.
Tänään lähdemme kylävierailulle Tampereelle. Autoilu on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Ainakin meillä on niin kummallisen matala auto, että etuistuimelle istuminen ja herranjestas, varsinkin sieltä pois nouseminen ovat tosi operaatioita. Mies saa työntää takapuolesta tai kiskoa kädestä! Elokuvateatterikokemuksen jälkimainingit saavat myös miettimään miten selkä kestää autossa istumisen. No, täytyy vain pysähdellä välillä jaloittelemaan, jos kramppi meinaa iskeä. Leffasta ei niin vain lähdetäkään kävelemään. Tai jos lähdetään, ei tulla enää takaisin.
Tavaroiden hamuaminen alkaa olla jo hyvällä mallilla. Tänään haetaan pinnasänky tykötarpeineen. Harsovaippa- ja kantoliinakankaat on ostettu ja odottavat ompelemistaan. Melkein kaikki vaatteet on jo pesty. Ensi viikon tavoitteena onkin järjestää tuo yläkerta uuteen uskoon, eli etsiä vauvan sängylle ja hoitopöydälle omat paikkansa.
Juu, ja unipäivitystä myös: mies näki pari yötä sitten unta, että heti synnytettyäni jouduin kiireesti lähtemään hoitamaan jotakin asiaa. Mies jäi kahdestaan lapsen kanssa, ja hoksasi, että en ehtinyt edes huomaamaan, että Pöpö onkin tyttö.
Filed under: hämmennystä
Oma napani on kasvanut raskauden myötä ihan mahdottomaksi.
Ja tarkoitan tällä ihan fyysistä napaani 
Enpä tiennyt että napakin voi vielä ihmisen elon varrella muuttua. Nyt se on kuitenkin paljon suurempi, kääntynyt kummalliseen pystyasentoon ja törröttää kuin antenni. Ja näkyy kaikkien vaatteiden läpi.
En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt napani kääntöpuolelle (siis sille puolelle joka on alavatsan puolella). Nyt näkyy.
Filed under: iloa
Täällä vauvanvaatteita pestessä ja lajitellessa mieleen tulvii lapsuuden leikkimuistoja. Ovathan askareeni samoja, joita tytöt niin usein lapsena leikkivät: pesevät nukenvaatepyykkiä, järjestelevät nukenvaatteitaan… Pakkasin juuri pienen pussillisen vauvanvaatteita laitokselle mukaan otettavaksi. Tää kävis ton kanssa, tuo on liian iso, riittääköhän tuossa lahkeet…onko sukkia?
–
Kaveri soitti toissapäivänä ja kysyi, pääsisinkö tiistaina hänen kanssaan elokuviin, oli saanut erääseen ennakkonäytökseen ilmaisliput työnsä kautta. No tottahan toki pääsin. Juuri tuollaista spontaaniuutta haluaisin tässä äitiyslomalla vielä hyödyntää, jatkossa kaikki lähteminen vaatii sumplimista: ehtiikö mies töistä tarpeeksi ajoissa kotiin vauvan luo, onko maitoa pumpattuna, huoliiko vauva pullomaitoa, kestääkö itse maidot rinnoissa illan ajan…
Paitsi että istuminen leffateatterissa oli yllättävän tuskallista. En olekaan tajunnut, että 2,5 tuntia paikoillaan on tässä vaiheessa noin vaikeaa.
Filed under: iloa
Kävin tässä eräänä päivänä kirjastossa. Tavaksi on tullut tsekata raskaus-aiheisen hyllyn kokoelmat, ja tuolloin paikalla oli jostakin syystä vain yksi kirja, Eve Mantun “Musta tulee perhe”. Koska pidän Mantua harvinaisen kiinnostavana radiotoimittajana ja olen lukenut kirjasta pari lehtijuttuakin, lainasin kirjan. Ja voi pojat, siitä tuli koko raskausaikaisen lukemistoni suosikki.
Eve Mantu on kirjoittanut kirjan voimakirjaksi yksin odottavalle, siis yksinhuoltajalle. Mutta kirjan terveellisestä ja lohduttavasta asenteesta riittää paljon viisautta ja voimaa voimaa kaksin odottavillekin. Mantu kertoo ystävien ja verkostojen merkityksestä, perheen rakentamisesta, äitiyden mukanaan tuomista kiperistä tilanteista ja niistä selviämisestä, siitä, miten kartuttaa omia voimavarojaan ja sulostuttaa elinympäristöään pienin, arkisin, kaikille mahdollisin ja tärkein keinoin. Ja koska kirjailija kertoo kaiken omasta kokemuksestaan, kirjaa on mukava lukea ja se tuntuu todelliselle ja uskottavalle.
Antaa voimaa ja rohkeutta. Suosittelen.
Listoja, taulukoita.
Viikon poissaolo töistä näyttää purkaantuvan tällä tavoin. Eilen siis väkersin tuota to do -listaa. Tänään olen istunut pari tuntia koneella laskemassa koko vuoden budjettia (!!!). Tarkoitukseni oli vain tarkistaa veroprosenttilaskurista miten lapsen saaminen ja kotonahoitaminen vaikuttavat paitsi omaani myös mieheni veroprosenttiin. Koska prosentit putoavat, olikin seuraavaksi laskettava, paljonko pienenneestä tulosta jää sitten kuukaudessa käteen.
Selvittely riistäytyi hieman käsistä, ja tulin rakennelleeksi mahtavan excel-taulukon useine kaavoineen. Tuloksena nimittäin oli, että veroprosentin lasku näyttää tasaavan pieneneviä tuloja ja vielä tämä ensimmäinen vuosi menee ihan mukavasti. Eli hyvinvointiyhteiskuntamme toimii ainakin excel-taulukossani. Kiitos kaikille! Nyt on talousspeksit selvät ja olo on tietyllä tapaa varmempi ja helpottunutkin.
Tosin kurkkasin jo hieman ensi vuodenkin puolelle. Talouteen astuvat aivan uudet tuulet, kun vanhempainpäiväraha aikanaan loppuu. Mutta se on sen ajan murhe. Nyt lähden pesemään pyykkiä.
Filed under: mietiskelyä
Että Pöpö on ihan appiukon näköinen
Vauva-lehden jollakin palstalla oli lukijoiden hulvattomia kertomuksia siitä, mitä kaikkea odottamatonta lapset tuovat tullessaan. Yksi kirjoittaja kertoi, että synnytyksen jälkeen oli päässyt ylimääräinen ähkäisy, kun oli tajunnut että juuri pungerrettu esikoispoika on aivan kuin ilmetty isoisänsä.
Iik!
Filed under: mietiskelyä
Tässä lista keskeneräisistä asoista. Itselle ja muille ihmeteltäväksi.
Pese vaatteet, silitä tarvittavat.
Tyhjennä hoitopöydäksi tulevan lipaston laatikot. Viritä hoitopöytä käyttökuntoon.
Hommaa pinnasänky.
Osta kangaskaupasta muovitettua froteeta, pinnasängyn pehmusteet, niiden päällyskankaat, kantoliinatrikoota.Ompele kantoliinat
Osta patja pinnasänkyyn
Hommaa kapaloliina
Hae lisää vaatteita ja tarvikkeita S:ltä, M:ltä ja H:lta.
Osta
- amme
- kaksi roskista tms. vaippapyykkiä varten
- digitaalinen kuumemittari
- rintapumppu- imetysliivit
- bepanthen-voidetta
- septidin-suihketta navan hoitoon
- siteitä
- aloituspaketti kertakäyttövaippoja
Selvitä tuberkuloosirokotusasia
Pakkaa sairaalakassi
Hae vaunut liikkeestä
Joskus raskaana olevat eivät tunnu sietävän enää yhtäkään lisäpäivää odotusta. Nähtävästi en ole vielä näin pitkällä, sillä eilen huomasin ajattelevani, että kunpa aika ei kuluisi näin nopeasti. Yhtäkkiä äitiyslomaa on vierähtänyt viikon verran vaikka en ole saanut kuin kaksi koneellista pyykkiä pestyä. Aluksi pelkäsin pitkästyväni, mutta niin vain aika tuntuu hurahtavan ohi kaikenlaista epäoleellistakin puuhatessa. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin 30 päivää (“Ei ole koskaan ollut näin lähellä,” kommentoi mies nokkelasti)!
Samaan aikaan fysiikka etenee vääjäämättömästi kohti synnytystä. Pari päivää sitten kuvioihin tulivat liitoskivut. Juu, ne ovat juuri sitä miten niitä on kuvailtukin: esimerkiksi tuolista liikkeelle lähtiessä peffassa jomottaa samaan tapaan kuin lapsena sen jälkeen kun oli pudonnut polkupyörän tangolle. On mieletöntä että näin vain tämä raskauden salainen ohjelma tekee työtään minussa vaikka en osaa sitä itse millään tavalla hallita tai auttaa. Kroppani toimii luonnostaan lapsen hyväksi: liitokset pehmenevät ja leviävät että lapsi pääsisi laskeutumaan ja synnytys olisi aikanaan mahdollinen.
Huomaan joka päivä kuulostelevani Pöpön olemisia yhä vaativammin ja tarkemmin. Silmiini on osunut aivan liian monta lehtijuttua viimeisillä raskausviikoilla kohtuun selittämättömästi kuolleista vauvoista. Aamulla ensimmäiseksi yritän herätellä Pöpöä lempeillä tönäyksillä ja jutteluilla. Olen kiitollinen kaikista potkuista ja muljaisuista, sillä ne kertovat ihanasti että virtaa piisaa ja kaikki lienee riittävän hyvin. Olisi hirvittävän järkyttävää menettää lapsi tässä vaiheessa. Yritän rauhoitella itseäni ajatuksilla, että todennäköisesti kaikki menee moninkin tavoin hyvin. Silti jollekin ne ikävätkin asiat aina tapahtuvat, eikä meillä ole tietenkään mitään takuuta siitä, että ne eivät osuisi juuri meidän kohdallemme.
Samoihin sekaviin ajatuksiin kuuluu se, että eräänä päivänä tajusin alkaneeni jo “kaipaamaan” tätä odotusaikaa. Kohta tätä ensimmäistä kertaa raskaana olemisen ihmeellistä välitilaa ja oloa ei enää ole, se on muisto vain.
Kohta Pöpö menee armeijaan! Apua!
Filed under: iloa
Eilen oli kymmenvuotishääpäivämme. Sain aamulla mieheltä hellän herätyksen: komean hääkimppuani muistuttavan kukkakimpun ja ihanan kortin, jossa mies kertoo, miten onnellinen hän on nämä vuodet ollut. Suunnittelimme lähtevämme illalla syömään, mutta flunssani on vieläkin niin paha, että en jaksanut ajatellakaan kotoa liikkumista. Sen sijaan kuuntelimme häämarssejamme, katselimme häävalokuvia ja soitimme vihkipapillemme eli mieheni kummitädille ja kerroimme tulevasta vauvasta (kummitäti oli vähän jäänyt uutispimentoon…).
Pöpöllä on ihan kiva perhe mihin syntyä.
Filed under: unia
Ensimmäinen äitiysloman aikana nähty työaiheinen uni on paljon puhuva:
Työpaikkani väki on kutsuttu yhteistyökumppanimme järjestämään isoon tapahtumaan. Menemme paikalle porukalla. Myös sijaiseni on mukana. Kävelemme jossakin hallimaisessa rakennuksessa kohti sen toista laitaa. Yhtäkkiä huomaan että vaikka sisätiloissa olemmekin, vieressämme on metsän puita ja puiden juurilla on juuri nousseita herkkutatteja ja kanttarelleja (tosin vähän erilaisen näköisiä kuin oikeasti luonnossa). Sienet kasvavat silmissä ja päätän jäädä poimimaan niitä, vaikka muut jatkavatkin kulkuaan ja etääntyvät yhä kauemmas. Kerään erikoisia herkkujani sylillisen ja huomaan, että lähistöllä onkin keittiö, jonne menen paistamaan niitä pannulla. Työkaverit ovat menneet jo menojaan. Paistettuani sienet menen heidän peräänsä ja löydän heidät hallin toisella laidalla nousevan tornitalon kuudennesta kerroksesta erään nuorisojärjestön pienestä neuvotteluhuoneesta, josta on tehty disko. Yritän hengailla menossa mukana, mutta en viihdy pitkään, sillä ajattelen vain sieniäni.
