Olen päättänyt kokeilla Pöpölle kestovaippoja.
Olen suhtautunut kestovaippailuun positiivisesti jo pitkään, mutta parhaan kimmokkeen sain ystävältäni, joka lahjoitti omalta lapseltaan pieneksi jääneet kestovaipat meille. No, saamamme vaipat ovat kuitenkin noin puolivuotiaalle lapselle tarkoitettuja, joten olen ollut pakotettu etsimään myös ihan perustietoa kestovaippailun alkeista.
Toivorikkaana ostin Vauva-lehden jossa luvattiin kertoa kestovaippailusta käytännössä, mutta plääh, en tullut jutusta juuri hullua hurskaammaksi. Kyllähän siinä komeasti oli pitkä lista kestovaippailuun liittyviä termejä selitettynä, mutta ei pelkällä sanakirjalla vielä pääse alkuun. Vaikka nyt tietäisinkin, mikä on harsovaippa, mikä on pul-kuori, mikä on aio-vaippa, mitä riisipaperi, niin vielä ei ole täysin valjennut, mitä hilavitkutinta itse asiassa tarvitaan minkäkin osasen kanssa kanssa. Siis tyyliin: harsovaippa + villahousut + snappi-kiinnitin (tämän ohjeen bongasin lopulta yhdeltä keskustelupalstalta). Ilman näin konkreettisia ohjeita on suuresti vaarana, että päädyn hankkimaan epäsuhtaisen määrän tuotteita, joita voi verrata housuihin, joissa on vain vasen lahje. Kaipaankin yhä artikkelia nimeltä Kestovaipat: näin aloitat kestoilun x-ikäisen vauvasi kanssa.
Käytin viime viikon sairaslomani netissä surffailuun, visiteerasin kymmenillä kestovaippasivuilla ja yritin saada aiheesta jotakin otetta. Päädyin jopa suomalaiseen kestovaippatietokantaan (sellainenkin siis on olemassa!!!!!!!), jossa on listattuna kaikki Suomessa myynnissä olevat kestovaipat, ja arvatkaas, montako eri merkkiä ja mallia niitä olikaan? Varmaan 10? Ehkä 15?
Ei kun 816!!! Ihan käsittämätöntä!
Tähän asti olen tajunnut, että kestovaipoissa piilee mieletön ideologioiden ja vaihtoehtojen suma sekä myös iso bisnes. Kestovaipoista on näköjään tullut usean käsityötaitoisen kotiäidin toimeentulo! Törmäsin lyhenteeseen WAHM, jolla viitataan kotona työskentelevään äitiin. Siis vaikka kotoansa käsin kestovaippoja tekevää ja nettikaupan kautta niitä myyvään äitiin.
Tajusin myös, että hieman vitsikkäänä pitämäni kuva nettisurffailuun kiinnijääneestä kotiäidistä lienee kohta arkipäivää itsellekin. Kyllä tuossa asioita selvitellessä meni monta päivää, eikä sittenkään vielä valmista tullut.
Lisäksi miestä huvittaa suunnattomasti, että kestovaippojen yhteydessä puhutaan samoilla termeillä kuin remonttimaailmassa. Puhutaan kosteussulusta, polyuretaanista, laminoinnista… Hih, pitäisikö kaivaa varastosta esiin se kylpyhuoneremonttiin tarkoitettu kosteuseristyspaketti…
Yhä enemmän olemme jo näkevinämme Pöpön milloin missäkin: istumassa yläkertaan menevillä rappusilla, tutkimassa leikkiautoa, auttamassa imuroinnissa ja nukkumassa sängyssämme.
Olemme saaneet ystävältä lainaan vastasyntyneelle sopivan pienen pienen farkkukankaisen toppapuvun. Puku on niin paksu, että nopealla vilkaisulla voisi luulla että siellä on jo joku sisällä. Puvusta on tullut meille Pöpön ruumiillistuma, jolla leikimme mielikuvitusleikkejä. Yhtenä yönä vessareissuni aikana tuo farkkukankainen Pöpö oli ilmestynyt sänkymme väliimme. Kyselin mieheltä, että mitä tuo tuossa tekee. “Pöpö halusi tulla äidin ja isän väliin nukkumaan”, kuului vastaus.
Pari päivää sen jälkeen oli ihanan leppoisa sunnuntaiaamu. Mies ei olisi jaksanut nousta sängystä ylös. Mutta kyllähän isän sydän heltyi, kun Pöpö tuli pomppimaan kylkeen ja pyysi kerta toisensa jälkeen leikkimään.
Kylpyyn Pöpö ei ole vielä yrittänyt 
Pöpön garderoobi kasvoi noin 2500 % yhden yön aikana. Ystävättäreni, kunnioitettavasti jo kolmen pojan äiti, lainasi ja lahjoitti Pöpön käyttöön runsaat kassilliset alkuaikojen vaatteita, koot vaihtelevat 50-72 senttiin.
Levittelin ne tuohon olkkarin lattialle lähempää tutkimista varten. Huomasin, että minullahan ei ole edes sanoja kaikille noille erilaisille pienten lasten vaatetyypeille. Otetaan nyt vaikka käsittelyyn nuo puseroiden ja housujen lukuiset erilaiset yhdistelmät. Miehen kanssa järkeilimme seuraavaa:
1. Jos vaatteessa on lahkeet, ne ovat housut. Poikkeus: jos ne ovat kuin sukkahousut, ne ovat joko sukkahousut tai puolipotkuhousut (en tiedä eroa).
2. Jos vaatteessa on pusero ja lahkeet, ne ovat haalarit.
3. Jos haalarissa on lisäksi “umpinaiset jalat” (en keksi parempaakaan ilmaisua) , siis niinkuin sukat, ne ovat potkuhousut.
4. Jos haalarista taas puuttuu lahkeet ja pehvassa on luukku näppärikiinnityksellä, kyseinen vaate on body.
Oikaiskaa, jos jossakin olemme metsässä! Mies muuten tunnisti näitä erilaisia vaatetyyppejä huomattavasti minua paremmin.
Sitten tietenkin näitä potkuhousuja ja bodyja saa näköjään erilaisilla yläosilla, nimittäin pitkillä hihoilla, lyhyillä hihoilla ja vain olkaimilla. Että vaihtoehtoja on.
Tästä kaikesta hämmentyneenä tein oikein kirjallisen inventaarion:
10 lakkia
3 paria trikoisia sukkia
1 lapaset (tosin eri paria!)
9 kietaisupuseroa
13 pitkähihaista puseroa
9 housut
10 puolipotkuhousut (tai sukkahousut, miten vaan)
12 potkupukua hihoilla
9 potkupukua olkaimilla
7 pitkähihaista sisähaalaria
3 hihatonta sisähaalaria
9 bodya pitkillä hihoilla
9 bodya lyhyillä hihoilla
uimapuku
peitto
5 pussilakanaa
3 aluslakanaa
2 tyynyliinaa
fleecepuku
fleecehaalari
kevyttoppapuku
toppapuku
Pitkittynyt kunnon röhäyskä on aiheuttanut muitakin ikäviä asioita kuin aikaisemmassa postauksissa mainitun lirahtelun.
Eilen töistä tullessa aloin aavistelemaan, että oikeassa kyljessäni pistää ilkeästi. Ja joka yskäisyllä piston tunne vain paheni. Illalla en enää päässyt tuolista tai sohvan pohjalta ylös ilman miehen reilua apua. Samalla selkeni, ettei tästä rammasta mammasta olisi tänään töihin lähtijäksi. Tänään olen yrittänyt selvitä kuumalla hauteella, särky- ja yskänlääkkeillä. Kipu on kyllä itse asiassa vain laajentunut, nyt jo reilu hengittelykin sattuu. Pahin pistoskohta on kylkiluissa juuri rinnan korkeudella, taitaa olla kyseessä jonkin sortin selkälihaksen revähdys.
No, päivä on kulunut toooodella rauhallisesti. Mieskin on vielä sairaslomalla leikkauksensa jäljiltä. Päivä on mennyt sängyssä makoillen, Vauva-lehteä lukien, Pöpöstä puhellen ja torkkuja ottaen. Mies näki viime yönä Pöpöstä unta. Sillä oli ollut vihreät silmät. Olin kateellinen. Itse näin unta vain äitini kuolemisesta (miten freudilaista!). Toivottavasti unikanava soisi minullekin Pöpölähetyksen ensi yönä.
Hyvää joulua kaikille! Me vietämme sitä hiljaisesti kotosalla, vieraanamme on vain oma äitini. Mies oli tällä viikolla poski- ja otsaonteloiden leikkauksessa ja sain jonkin ikävän jälkitaudin, jota nyt hoidamme pois täällä kotosalla. Potilaalla on niin kipeä olo, etteivät jouluruoatkaan maistu. Meille äiteen kanssa jää siis kokonainen joulumeny jaettavaksemme.
Anoppi meinasi viime viikolla täällä käydessään, että ensi jouluna niitä lelulahjoja on sitten tulossa ja paljon. Tukka nousee pystyyn jo ajatuksestakin. Kotimme on varsin pieni, enkä todellakaan haluaisi tänne noin tuhatta kiloa vilkkuvia, piippaavia ja muovisia lahjoja. Nyt joulun alla tulleita lelukuvastoja katsellessa tuli aivan fyysisesti paha olo siitä krääsäisyydestä ja muovisuudesta, jota kaupan hyllyt notkuvat.
Lienee viimeinen joulu, kun jaamme näitä “aikuisten lahjoja”, kalsareineen ja lakanoineen Ensi jouluna saattaapi sitten olla tulossa tuhat ja kaksi pakettia Pöpölle, sillä anoppi ja appiukko ovat muutenkin aika kovia antamaan lahjoja ja tuliaisia, enemmän ja vähemmän tarpeellisia sellaisia. Aion kyllä yrittää jotenkin organisoida lahjatulvaa, sillä ei se yksi lapsi todellakaan tarvitse kovin pakettia, vai mitä…Tosin mies tänään todisti, että pieniä leikkiautoja ei voi pojalla olla koskaan liikaa. Yhdellä autolla kun ei voi saada aikaan ruuhkaa tai kolaria.
No, toinen mojova keskustelunaihe on tämä alati muuttuva fyysinen olemukseni.
Maha kasvaa tai ei kasva, riippuen lähinnä kommentoijasta. Työpaikalla kävi työterveyshoitaja, jolle kerroin jääväni kuukauden päästä äitiyslomalle. Hän ihmetteli ja sanoi, että ei olisi vatsastani mitään arvannut: “Nuorilla naisilla kun on nykyään monesti hiukan löysää tuolla vatsan seudulla…” Pari päivää sitten kävin myös eräässä työkokouksessa, jossa näin koko joukon työtuttuja, joille en ole ainakaan itse kertonut raskaudestani. Kukaan ei tullut kyselemään eikä kommentoinut, vaikka juttelimme muista tulevaisuuden suunnitelmistamme. Luulevatkohan hekin, että “vatsani on vain vähän repsahtanut”?
Rinnat kasvavat ja kasvavat. A-kuppi on jo C-kuppi. Eilen saunassa mies tuijotti olemustani ja sanoi että toivottavasti nuo eivät tuosta enää kasva. Ja että toivottavasti ne palautuvat sitten ennalleen. Sanoin, että pahinta voisi olla että ne vielä maidon tuotannon takia kasvaisivat ja sitten imetyksen loputtua tyhjentyisivät, mutta jäisivät fyysisesti kuitenkin johonkin lerppuvaan D-kuppikokoon. Siihen mies: ” No sitten on kyllä pystyttävä säästämään sen verran rahaa, että…”
Että silleen. Vaikka raskaus on kaunis asia, sen jättämät jäljet eivät ole aina niin kauniita.
Könysin keskellä yötä vessaan (raskauden ikävimpiä asioita nuo lisääntyneet yöhädät). Vessasta tullessani Hotelli Helpotuksen ovella oli jo seuraava jonottaja, mieheni. Matkalla takaisin yläkertaan mieleeni pongahti: Mitä, se jätti Pöpön yksin sänkyyn! Vauvahan olisi voinut vaikka kierähtää sängyltä tällä välin!
Mies näki jo unta että oli Pöpön kanssa moottoripyöräkerhomme kokoontumisessa. Siellä äijien turistessa pieni poikamme oli konttaillut lattialla.
Nimipohdinnat jatkuvat. Joka päivä heittelemme ilmaan kysymyksiä: Miten olisi Nooa? Entäs Hannes? Entäs tämä tai tuo? Hesarin syntyneitä-palstaa tiiraillaan kovasti kommentoiden. Yksi ylitse muiden -suosikki on jo, mutta sitä täytyy “koetella”. Saas nähdä, pitääkö pintansa loppuun saakka.
Eilen olimme vierailulla ystäväperheen luona ja tiirailimme nyt jo kolmivuotiaan lapsen ensimmäisiä valokuvia. Ihan laitoksella otetuissa tenava ei kyllä muistuttanut nykyistä itseään juuri ollenkaan. Puolen vuoden iässä otetuissa kuvissa oli jo tuttu katse.
On se ihmeellistä, miten paljon kasvua ja kehittymistä ensimmäisiin vuosiin mahtuukaan. Toisaalta koko ajan tapahtuu jotakin, toisaalta tuntuu pitkälle ajalle odottaa, että Pöpö kasvaa touhukkaaksi ja puuhakkaaksi leikki-ikäiseksi, jonka kanssa voi keskustella.
Maanantaina neuvolassa kyselin että milloin niihin synnytysvalmennuksiin sitten mennään. Jos haluaa Kätilöopiston tavallisille osastoille synnyttämään, valmennukset hoituvat oman neuvolan kautta, mutta jos haluaa Kättärin Haikaranpesä-osastolle, heillä on omat valmennuksensa. Ja vaikka olemmekin jo aikaisemmin kertoneet haluavamme Kätilöopistolle, niin sen Haikaranpesä-osastolle on vielä oma ilmoittautumisprosessinsa. Olin luullut että koska Kättäristä ja Haikaranpesästä on jo puhuttu moneen kertaan neuvolan tädin kanssa, asia olisi jo hoidossa “virallisia linjoja” pitkin. Että olisimme jo heidän tiedoissaan ja postissa tulisi sitten tietoja valmennuksesta jne. Mutta ei, käytäntönä onkin, että rakenneultrassa annetaan Kättäriltä esitteet ja ohjeet joiden mukaan sitten itse ilmoittaudutaan. Näin ei kyllä meille käynyt, emme saaneet mitään papereita tai suullista ohjetta aiheesta. Ehkä ultraajalla oli jo kiire kotiin, olimme päivän viimeisiä potilaita
Anyways, nyt ollaan siis taas päiväjärjestyksessä. Soittelin ilmoittautumisnumeroon keskiviikkona, kyselin kysymykseni ja sain tarpeelliset tiedot. Haikaranpesän valmennettavilla on mahdollista käydä synnytyslaulukurssilla, heillä suositellaan luonnonmukaisia kivunlievitystapoja ja synnytystapoja, osa kätilöistä on erikoistunut homeopatiaan tai akupunktioon.
Meikäläistä, synnytysideologoiden valtataistelusta vielä neitseellistä äitiä, tuo hiukan jopa hämmensi. En ole oikein vielä ehtinyt muodostaa mitään mielipidettä siitä, mitä synnytykseltä haluan (lapsen turvallisen syntymän lisäksi). En ole puudutuksia vastaan, mutta en halua kipumaratonillekaan. Lähinnä Haikaranpesässä kiehtoo sen “pehmeys” ja asiakaslähtöisyys. Arvostan etukäteissuunnittelua, turvallisuuden tunnetta, kohtelua yksilönä, mahdollisuutta perhehuoneeseen, vierihoitoon, vierailijoihin…
Joten kerroin haluavani joukon jatkoksi. En ole riskisynnyttäjä (kilpirauhasjutuista huolimatta), en päihteiden väärinkäyttäjä, en liikalihava ja käytettävissäni on tukihenkilö, joka tulee mukaan valmennuksiin ja synnytykseen. Siispä tervetuloa! Saimme jo valmennuspäivätkin ja kellonajat.
Ja siellä valmennuksessa sitten ehtii rakentaa mielipidettä niistä muista asioista: puudutuksista, synnytysasennoista, imetyksestä ym.
Hih!
Eilen oikein säpsähdin kun tajusin, että olen jo viidettä kuukautta raskaana. Herttileijaa, tämähän on jo pitkällä. Enää ei olla “alkuvaiheessa”.
Sukupuolitiedosta johtuen nimimietintä sai uutta vauhtia. Jonkinlainen selvyys nimistä meillä oli jo aikaisemminkin, nyt sitten hiotaan. Haluamme ryhtyä kutsumaan lasta “oikealla” nimellä jo heti syntymästä saakka, eikä vasta ristiäispäivästä lähtien.
Neuvolasta sain raskaustodistuksen ja lomakkeen, jolla haetaan äityspäivärahaa ym. Jeps, nyt on siis se vaihe kun pitää päättää, milloin jää äitiyslomalle, ottaako äitiysavustuksen tavarapakettina vai rahana ja miten vanhempainraha jaetaan mieheni ja minun kesken.
Ja sain myös tietää, että nyt voisi olla jo aika soitella Kättärin Haikaranpesään ilmoittautuaksemme sinne.
Eli pikkuhiljaa tässä raskaudessa aletaan toden teolla valmistautumaan siihen, että tämä lapsi todella syntyy ja jää taloksi. Hurjaa.
Mies on ollut tänään erityisen leppeällä tuulella, halailee, kyhnyttää, sanoo helliä sanoja, kertoo miten onnellinen on. Tuntuu ihanalle, mutta samalla mietin, että mistäs nyt tuulee. Kyselen varovasti, ja mies vastaa: “No kun huomenna on se isäinpäivä, niin isyyshormonitaso on korkealla. Se on huomenna korkeimmillaan ja äitienpäivänä matalimmillaan.”
Hmm….
