Filed under: iloa
Täällä vauvanvaatteita pestessä ja lajitellessa mieleen tulvii lapsuuden leikkimuistoja. Ovathan askareeni samoja, joita tytöt niin usein lapsena leikkivät: pesevät nukenvaatepyykkiä, järjestelevät nukenvaatteitaan… Pakkasin juuri pienen pussillisen vauvanvaatteita laitokselle mukaan otettavaksi. Tää kävis ton kanssa, tuo on liian iso, riittääköhän tuossa lahkeet…onko sukkia?
–
Kaveri soitti toissapäivänä ja kysyi, pääsisinkö tiistaina hänen kanssaan elokuviin, oli saanut erääseen ennakkonäytökseen ilmaisliput työnsä kautta. No tottahan toki pääsin. Juuri tuollaista spontaaniuutta haluaisin tässä äitiyslomalla vielä hyödyntää, jatkossa kaikki lähteminen vaatii sumplimista: ehtiikö mies töistä tarpeeksi ajoissa kotiin vauvan luo, onko maitoa pumpattuna, huoliiko vauva pullomaitoa, kestääkö itse maidot rinnoissa illan ajan…
Paitsi että istuminen leffateatterissa oli yllättävän tuskallista. En olekaan tajunnut, että 2,5 tuntia paikoillaan on tässä vaiheessa noin vaikeaa.
Filed under: iloa
Kävin tässä eräänä päivänä kirjastossa. Tavaksi on tullut tsekata raskaus-aiheisen hyllyn kokoelmat, ja tuolloin paikalla oli jostakin syystä vain yksi kirja, Eve Mantun “Musta tulee perhe”. Koska pidän Mantua harvinaisen kiinnostavana radiotoimittajana ja olen lukenut kirjasta pari lehtijuttuakin, lainasin kirjan. Ja voi pojat, siitä tuli koko raskausaikaisen lukemistoni suosikki.
Eve Mantu on kirjoittanut kirjan voimakirjaksi yksin odottavalle, siis yksinhuoltajalle. Mutta kirjan terveellisestä ja lohduttavasta asenteesta riittää paljon viisautta ja voimaa voimaa kaksin odottavillekin. Mantu kertoo ystävien ja verkostojen merkityksestä, perheen rakentamisesta, äitiyden mukanaan tuomista kiperistä tilanteista ja niistä selviämisestä, siitä, miten kartuttaa omia voimavarojaan ja sulostuttaa elinympäristöään pienin, arkisin, kaikille mahdollisin ja tärkein keinoin. Ja koska kirjailija kertoo kaiken omasta kokemuksestaan, kirjaa on mukava lukea ja se tuntuu todelliselle ja uskottavalle.
Antaa voimaa ja rohkeutta. Suosittelen.
Listoja, taulukoita.
Viikon poissaolo töistä näyttää purkaantuvan tällä tavoin. Eilen siis väkersin tuota to do -listaa. Tänään olen istunut pari tuntia koneella laskemassa koko vuoden budjettia (!!!). Tarkoitukseni oli vain tarkistaa veroprosenttilaskurista miten lapsen saaminen ja kotonahoitaminen vaikuttavat paitsi omaani myös mieheni veroprosenttiin. Koska prosentit putoavat, olikin seuraavaksi laskettava, paljonko pienenneestä tulosta jää sitten kuukaudessa käteen.
Selvittely riistäytyi hieman käsistä, ja tulin rakennelleeksi mahtavan excel-taulukon useine kaavoineen. Tuloksena nimittäin oli, että veroprosentin lasku näyttää tasaavan pieneneviä tuloja ja vielä tämä ensimmäinen vuosi menee ihan mukavasti. Eli hyvinvointiyhteiskuntamme toimii ainakin excel-taulukossani. Kiitos kaikille! Nyt on talousspeksit selvät ja olo on tietyllä tapaa varmempi ja helpottunutkin.
Tosin kurkkasin jo hieman ensi vuodenkin puolelle. Talouteen astuvat aivan uudet tuulet, kun vanhempainpäiväraha aikanaan loppuu. Mutta se on sen ajan murhe. Nyt lähden pesemään pyykkiä.
Filed under: mietiskelyä
Että Pöpö on ihan appiukon näköinen 
Vauva-lehden jollakin palstalla oli lukijoiden hulvattomia kertomuksia siitä, mitä kaikkea odottamatonta lapset tuovat tullessaan. Yksi kirjoittaja kertoi, että synnytyksen jälkeen oli päässyt ylimääräinen ähkäisy, kun oli tajunnut että juuri pungerrettu esikoispoika on aivan kuin ilmetty isoisänsä.
Iik!
Filed under: mietiskelyä
Tässä lista keskeneräisistä asoista. Itselle ja muille ihmeteltäväksi.
Pese vaatteet, silitä tarvittavat.
Tyhjennä hoitopöydäksi tulevan lipaston laatikot. Viritä hoitopöytä käyttökuntoon.
Hommaa pinnasänky.
Osta kangaskaupasta muovitettua froteeta, pinnasängyn pehmusteet, niiden päällyskankaat, kantoliinatrikoota.Ompele kantoliinat
Osta patja pinnasänkyyn
Hommaa kapaloliina
Hae lisää vaatteita ja tarvikkeita S:ltä, M:ltä ja H:lta.
Osta
- amme
- kaksi roskista tms. vaippapyykkiä varten
- digitaalinen kuumemittari
- rintapumppu- imetysliivit
- bepanthen-voidetta
- septidin-suihketta navan hoitoon
- siteitä
- aloituspaketti kertakäyttövaippoja
Selvitä tuberkuloosirokotusasia
Pakkaa sairaalakassi
Hae vaunut liikkeestä
Joskus raskaana olevat eivät tunnu sietävän enää yhtäkään lisäpäivää odotusta. Nähtävästi en ole vielä näin pitkällä, sillä eilen huomasin ajattelevani, että kunpa aika ei kuluisi näin nopeasti. Yhtäkkiä äitiyslomaa on vierähtänyt viikon verran vaikka en ole saanut kuin kaksi koneellista pyykkiä pestyä. Aluksi pelkäsin pitkästyväni, mutta niin vain aika tuntuu hurahtavan ohi kaikenlaista epäoleellistakin puuhatessa. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin 30 päivää (“Ei ole koskaan ollut näin lähellä,” kommentoi mies nokkelasti)!
Samaan aikaan fysiikka etenee vääjäämättömästi kohti synnytystä. Pari päivää sitten kuvioihin tulivat liitoskivut. Juu, ne ovat juuri sitä miten niitä on kuvailtukin: esimerkiksi tuolista liikkeelle lähtiessä peffassa jomottaa samaan tapaan kuin lapsena sen jälkeen kun oli pudonnut polkupyörän tangolle. On mieletöntä että näin vain tämä raskauden salainen ohjelma tekee työtään minussa vaikka en osaa sitä itse millään tavalla hallita tai auttaa. Kroppani toimii luonnostaan lapsen hyväksi: liitokset pehmenevät ja leviävät että lapsi pääsisi laskeutumaan ja synnytys olisi aikanaan mahdollinen.
Huomaan joka päivä kuulostelevani Pöpön olemisia yhä vaativammin ja tarkemmin. Silmiini on osunut aivan liian monta lehtijuttua viimeisillä raskausviikoilla kohtuun selittämättömästi kuolleista vauvoista. Aamulla ensimmäiseksi yritän herätellä Pöpöä lempeillä tönäyksillä ja jutteluilla. Olen kiitollinen kaikista potkuista ja muljaisuista, sillä ne kertovat ihanasti että virtaa piisaa ja kaikki lienee riittävän hyvin. Olisi hirvittävän järkyttävää menettää lapsi tässä vaiheessa. Yritän rauhoitella itseäni ajatuksilla, että todennäköisesti kaikki menee moninkin tavoin hyvin. Silti jollekin ne ikävätkin asiat aina tapahtuvat, eikä meillä ole tietenkään mitään takuuta siitä, että ne eivät osuisi juuri meidän kohdallemme.
Samoihin sekaviin ajatuksiin kuuluu se, että eräänä päivänä tajusin alkaneeni jo “kaipaamaan” tätä odotusaikaa. Kohta tätä ensimmäistä kertaa raskaana olemisen ihmeellistä välitilaa ja oloa ei enää ole, se on muisto vain.
Kohta Pöpö menee armeijaan! Apua!
Filed under: iloa
Eilen oli kymmenvuotishääpäivämme. Sain aamulla mieheltä hellän herätyksen: komean hääkimppuani muistuttavan kukkakimpun ja ihanan kortin, jossa mies kertoo, miten onnellinen hän on nämä vuodet ollut. Suunnittelimme lähtevämme illalla syömään, mutta flunssani on vieläkin niin paha, että en jaksanut ajatellakaan kotoa liikkumista. Sen sijaan kuuntelimme häämarssejamme, katselimme häävalokuvia ja soitimme vihkipapillemme eli mieheni kummitädille ja kerroimme tulevasta vauvasta (kummitäti oli vähän jäänyt uutispimentoon…).
Pöpöllä on ihan kiva perhe mihin syntyä.
