Esikoista odottamassa


Säveliä
February 26, 2007, 6:57 pm
Filed under: iloa, isyyttä

Olemme puuhailleet Pöpölle ikioman iltalaulukirjan. Kokosimme siihen suosikkimme tuntemistamme hempeistä tuutulauluista ja muista sen tapaisista rauhallisista lauluista. Oravan pesän lisäksi laulukirjaan pääsivät mm. Sininen uni ( en pitänyt tästä juurikaan omassa lapsuudessani, mutta nyt se on tosi hieno), Saunavihdat, Peikkoäidin kehtolaulu, ja Siili menee lypsylle. 

Lauluhetki ei ole ihan vielä juurtunut iltarituaaleihimme, ja muistamme ottaa laulukirjan esiin vasta muutaman kerran viikossa. Välillä homma on livetä laulukouluksi, sillä mies on paljon parempi laulaja kuin minä, ja kommentoi ettei pysy äänessä kun yritän viekoitella sävelmää ihan kummalliseen suuntaan. Mutta koska iltalaulujen perimmäinen tarkoitus on muualla kuin äänessä pysymisessä, aion pitää perinnettä yllä, vaikka laulaisin Ammu-vainaan nuotilla. Eipä se Pöpö vielä tiedä, miten noiden kappaleiden kuuluu oikeasti mennä. Tosin vauvoilla tehdyt tutkimukset ovat ilmentäneet, että vauvat arvostavat erityisesti harmonisia säveliä, joten epäharmoninen lauluni saattaa tietenkin piinata Pöpöä.


3 Comments so far
Leave a comment

hei! päädyin tänne sivuillesi mutkien kautta, mutta oli kiva lukea juttuja, koska tässä odottelen kanssa, että millonkahan vauva syntyisi, laskettuun aikaan olisi kaksi viikkoa, joten sais tulla millon vaan jo :) Oikein antoisaa loppuraskautta toivon sulle, ellet oo jo poksahtanu :)

Comment by tiina

Tervetuloa lukemaan! Taitaa olla viimeiset sivut menossa… täytyy hiukan miettiä, miten sitten jatkossa.

Comment by kukannuppu

heh, yksi mun lempilauluja pikkulapsena oli tuo Siili menee lypsylle. Se laulettiin sit lopulta mun häissäkin…

Comment by heini




Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>