Esikoista odottamassa


Nahkeaa
February 13, 2007, 11:21 am
Filed under: hämmennystä, mietiskelyä

“Onni täällä vaihtelee…”

Viikonlopun kyläreissu meni hyvin, autossa istuminen ei tuottanut mitään ongelmia (matkan pituus kaksi tuntia yhteen suuntaan) ja ystäväperheen lapsetkaan eivät aiheuttaneet kutinaa kummempaa allergiaa. Mutta kotiovea raottaessa tajusin, että mikään ei ole ihanampaa kuin palata hiljaiseen, siistiin ja rauhalliseen AIKUISTEN kotiin. Ja näin siis tajuaa ajattelevansa ihminen, joka on todennäköisesti palaamassa VIIMEISTÄ kertaa ”aikuisten” kotiimme edes yhden vaivaisen yön yli kestävältä reissulta. Ihan kohta tämäkin talo on muuttunut ensin imeväis-, sitten jyrsijä- ja lopulta termiittivaiheisen täystuhon majapaikaksi ja on täynnä sekasortoa, ääntä ja hajuja.

Jotenkin tuosta ajatuksesta jäi nahkea olo koko alkuviikoksi.


3 Comments so far
Leave a comment

Mieti välillä niitä iloja mitä se lapsi tuo äläkä koko ajan vello siinä että oma aikasi jää vähiin :D Olet silti sinä vaikka saatkin lapsen ja sitä ei kannata unohtaa :) Tsenppiä!

Comment by Loveli

Olenko silti minä? Ihanko totta ;) Nimittäin niin moni lapsia jo saanut on elämäni eri käänteissä lausunut jotakin sen suuntaista, että kyllä sinä sitten kun lapsia saat, teet sitä ja sitä, arvostat tätä ja tätä ja ajattelet sitten siitä ja siitä eri tavoin. Välillä tuntuu että he uskovat äitiyshormonien olevan ihmelääkettä, joka muokkaa kohteelleen uuden persoonallisuuden.

Tai sitten äitiydessä on kysymys aikuisella iällä tapahtuvasta persoonallisuuden kehitystehtävästä, joka voi tietenkin olla paitsi hieman kipua tuottava, myös loppupelissä HYVÄ asia.

Comment by kukannuppu

Se miten ihmiset kommentoivat, että sitten kun sinulla on lapsi, niin… kannattaisi tulkita ennemminkin niin, että uudessa elämäntilanteessa tulet katselemaan JOITAKIN asioita eri perspektiivistä kuin aiemmin. Se on väistämätöntä. Kiinnität sellaisiin asioihin huomiosi, mitkä eivät ennen lasta sinua olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mutta voin vakuuttaa, ettei synnärillä koodata äiteihin yhteistä äitikieltä ja -mieltä :-)

Comment by A:n äiti




Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>