Esikoista odottamassa

Jostakin syystä blogilista ilmoittaa tämänkin blogin mysteerisesti päivittyneen torstaina yhden aikaan yöllä. Enpä tiedä miten. Kukaan ei ole ollut oikeasti asialla.

Pöpö se jatkaa kasvuaan. Eilen oli viimeinen lääkärineuvola. Kaikki on kunnossa, mitä nyt normaalia loppuraskauden turvotusta on tullut ja verenpaine on hieman tavallisesta tasostani noussut (on kuitenkin normaalin rajoissa, nousuun taitaa olla syynä tämän viikon suolaisen himoni). Kohdunsuu oli jo pehmeä, mutta ei avautunut. Eli kroppani tietää miten mennä kohti synnytystä. Lohdullista, ettei tarvitse itse osata tehdä mitään.

Ajan kulumista tulee mietittyä päivittäin. Laskettuun aikaan on nyt kolme viikkoa ja kaksi päivää. Periaatteessa Pöpö voi ottaa ja syntyä vaikka ensi viikolla. Tai sitten viiden viikon päästä. En kuitenkaan aio tässä vaiheessa vielä ryhtyä mihinkään kiirehtimistoimenpiteisiin, vaan uskon että hermoni riittävät vielä ainakin parin-kolmen viikon möhköilyyn, närästykseen, kolotukseen ja ähinään ja puhinaan.

Mutta muitahan tämä olotilani jo kiusaa. Mies on joutunut jo usean viikon ajan nukkumaan korvatulpat päässään, koska a) kuorsaan b) ähisen ja puhisen kylkeä kääntäessäni noin 20 kertaa yössä c) kolistelen vessaan ja takaisin noin 2-3 kertaa yössä. Ehkä meille molemmille olisi parempi, että muuttaisin alakerran vierashuoneeseen tai jopa suoraan vessaan nukkumaan. Siellä olisi suloisen lämmintäkin, vääntäisin lattialämmityksen täysille. Paitsi että eipä tuo Pöpön syntyminen taida noita öitä sen enempää rauhoittaa.

Tänään lähdemme kylävierailulle Tampereelle. Autoilu on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Ainakin meillä on niin kummallisen matala auto,  että etuistuimelle istuminen ja herranjestas, varsinkin sieltä pois nouseminen ovat tosi operaatioita. Mies saa työntää takapuolesta tai kiskoa kädestä! Elokuvateatterikokemuksen jälkimainingit saavat myös miettimään miten selkä kestää autossa istumisen. No, täytyy vain pysähdellä välillä jaloittelemaan, jos kramppi meinaa iskeä. Leffasta ei niin vain lähdetäkään kävelemään. Tai jos lähdetään, ei tulla enää takaisin.

Tavaroiden hamuaminen alkaa olla jo hyvällä mallilla. Tänään haetaan pinnasänky tykötarpeineen. Harsovaippa- ja kantoliinakankaat on ostettu ja odottavat ompelemistaan. Melkein kaikki vaatteet on jo pesty. Ensi viikon tavoitteena onkin järjestää tuo yläkerta uuteen uskoon, eli etsiä vauvan sängylle ja hoitopöydälle omat paikkansa.

Juu, ja unipäivitystä myös: mies näki pari yötä sitten unta, että heti synnytettyäni jouduin kiireesti lähtemään hoitamaan jotakin asiaa. Mies jäi kahdestaan lapsen kanssa, ja hoksasi, että en ehtinyt edes huomaamaan, että Pöpö onkin tyttö.