Esikoista odottamassa

Mona tuossa edellisen postauksen kommentissa kyseli äitiyslomalle jäämisen fiiliksistä.

Niin, joululomalta töihin palatessa tuntui hurjalle ajatella että jo muutaman viikon päästä olisin jättämässä tämän virkanaisen elämäni ja keskittymässä vallan oman navan ja kohta pienen lapsen hoitoon.

Töissä olen viime viikot perehdyttänyt sijaistani ja täytyy sanoa että tietyllä tasolla omasta, rakkaastakin työstä luopuminen on vaikeaa ja sen jättäminen jonkun toisen, itselle tuntemattoman henkilön käsiin on haasteellista…

Toisaalta koska fyysinen olemukseni on parin kolmen viime viikon aikana rampautunut huomattavasti, tuntuu mukavalle ajatella että ihan kohta tämä kiireinen elämä hellittää ja huonot yöunet voi paikata pitkillä päikkäreillä. Lisääntyvä öinen vessassa käyminen, jatkuva närästys, pitkään ollut kröhä ja sen seurauksena tulleet selkäkivut katkovat yötäni niin lahjakkaasti, että luulenpa ettei edes Pöpö syntyessään voi paljon untani tämän risaisemmaksi tehdä.

Kaikki lastentarvikkeiden hankkimiset ym:t ovat jääneet tänne loppusuoralle. Olemme olleet niin sairaalloisia koko tämän joulunseudun ja alkuvuoden, että meistä ei ole ollut ostosmaratoneille. Nyt perjantaina ja lauantaina sitten lähdimme “vaunumetsälle”. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun elämässäni kävin lastentarvikeliikkeessä. Kunto tahtoi loppua kesken, varsinkin perjantaina työpäivän jälkeen kaupoissa kiertely loppui lyhyeen sillä supistukset yltyivät jatkuviksi. Lauantaina kiukutti muuten vaan Eli nämäkin asiat olisi ehkä kannattanut hoitaa jo jokin aika sitten, eikä jättää tänne rampoihin päiviin.

Vaunujen lisäksi tulisi jotenkin ratkaista ensisänkykysymys (en ottanut sitä äitiyspakkausta, niin ei ole edes sitä kuuluisaa laatikkoakaan),  ostaa kenties pinnasänky ja loihtia siihen patja, pehmusteet ja verhoilut, hankkia läjä erinäisiä vauvanhoidollisia pientarvikkeita (kuten amme), pestä lahjaksi/lainaksi saadut vaatteet, hankkia ne ensimmäiset kestovaippatarvikkeet, laittaa hoitopöytä valmiiksi ja lukea vielä kilometreittäin synnytys- ja lastenhoito-oppaita. Eli asioita riittää, ja oman jännityksensä tuo sekin, että ei voi oikein tietää, onko Pöpö tulossa hyvissä ajoissa ennakkoon vai odotammeko häntä vielä yliajallekin eli ehdinkö järjestellä pikkupuserot vielä toiseenkin kertaan…

Mutta varsinkin nyt viime viikonlopun blues-fiiliksissä mietin kyllä, että mitä tapahtuu mielialoilleni kotiin jäämisen myötä. Töissäkäyminen tuo kuitenkin aikuiskontakteja, rytmiä elämään ja ennen kaikkea vaihtelua ajatuksiin. Täällä kotona saattaa jäädä omien kipujensa ja kramppiensa kanssa seurustelemaan ja mieli mustuu herkemmin. Hmm.