Esikoista odottamassa


Kuteita
January 12, 2007, 8:21 pm
Filed under: hämmennystä, iloa, isyyttä, kysymyksiä, ystäviä

Pöpön garderoobi kasvoi noin 2500 % yhden yön aikana. Ystävättäreni, kunnioitettavasti jo kolmen pojan äiti, lainasi ja lahjoitti Pöpön käyttöön runsaat kassilliset alkuaikojen vaatteita, koot vaihtelevat 50-72 senttiin.

Levittelin ne tuohon olkkarin lattialle lähempää tutkimista varten. Huomasin, että minullahan ei ole edes sanoja kaikille noille erilaisille pienten lasten vaatetyypeille. Otetaan nyt vaikka käsittelyyn nuo puseroiden ja housujen lukuiset erilaiset yhdistelmät. Miehen kanssa järkeilimme seuraavaa:
1. Jos vaatteessa on lahkeet, ne ovat housut. Poikkeus: jos ne ovat kuin sukkahousut, ne ovat joko sukkahousut tai puolipotkuhousut (en tiedä eroa).

2. Jos vaatteessa on pusero ja lahkeet, ne ovat haalarit.

3. Jos haalarissa on lisäksi “umpinaiset jalat” (en keksi parempaakaan ilmaisua) , siis niinkuin sukat, ne ovat potkuhousut.

4. Jos haalarista taas puuttuu lahkeet ja pehvassa on luukku näppärikiinnityksellä, kyseinen vaate on body.

Oikaiskaa, jos jossakin olemme metsässä! Mies muuten tunnisti näitä erilaisia vaatetyyppejä huomattavasti minua paremmin.

Sitten tietenkin näitä potkuhousuja ja bodyja saa näköjään erilaisilla yläosilla, nimittäin pitkillä hihoilla, lyhyillä hihoilla ja vain olkaimilla. Että vaihtoehtoja on.

Tästä kaikesta hämmentyneenä tein oikein kirjallisen inventaarion:

10 lakkia
3 paria trikoisia sukkia
1 lapaset (tosin eri paria!)
9 kietaisupuseroa
13 pitkähihaista puseroa
9 housut
10 puolipotkuhousut (tai sukkahousut, miten vaan)
12 potkupukua hihoilla
9 potkupukua olkaimilla
7 pitkähihaista sisähaalaria
3 hihatonta sisähaalaria
9 bodya pitkillä hihoilla
9 bodya lyhyillä hihoilla
uimapuku
peitto
5 pussilakanaa
3 aluslakanaa
2 tyynyliinaa
fleecepuku
fleecehaalari
kevyttoppapuku
toppapuku


2 Comments so far
Leave a comment

Eikös olekin ihana hiplata, järjestellä ja taas uudestaan järjestellä pikkuisia vaatteita. Mä yritän siirtää sitä vielä tuonnemmas (ei ole vielä tilaa niille).
Asu, jossa on hihat ja umpinaiset lahkeet on muistaakseni Potkupuku. Asu, jossa on henkselimallinen yläosa ja alaosassa umpinaiset lahkeet on Potkuhousut. En kylläkään ole 100 % varma tästä. Ehkä kaikki saa sanoa niitä siksi kuin haluaa.. Ihania sanoja.

Bodyt on mun mieleen. Itse en tykännyt pukea päälle kietaisupaitoja (äitini oli säästänyt jopa minun käyttämät kietaisupaidat, taisivat olla in 70-luvulla, niin paljon niitä oli), koska ne olivat muutaman vauvan noston jälkeen kiemurassa ja syltyssä vauvan kainaloissa.

Comment by Mary

Oh, niinpä onkin kaksi eri sanaa, potkuhousut ja potkupuku. En muistanut näiden eroa ennenkuin kerrot. Hih, tästä näkee miten vieras elämänalue tämä voi siis olla…
Mutta oli ihanaa hiplata, oli. Nyt olen taas pakannut tavarat kasseihin ja ajattelin jatkaa niiden pesemisellä ja järjestelyllä vasta äitiysloman alettua.

Comment by Kukannuppu




Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>