Esikoista odottamassa


Välimaastossa
December 30, 2006, 3:32 pm
Filed under: kysymyksiä, mietiskelyä

Elän kahden elämänvaiheen rajalla.

Pystyn vielä tekemään lähes kaikkia samoja asioita kuin ennenkin, tosin hyvin tietoisena siitä, että kohta tämä ja tämä ja tämä ei ole enää niin helppoa tai mahdollista (uimahallissa tai  elokuvissa käynti yhdessä miehen kanssa, aamulehden rauhassa lukeminen, yöllä hyvin nukkuminen).

Toisaalta pöydän kulmalla odottaa vauvalehti tai -kirja kertomassa, mikä kaikki on muuttumassa. Saimme joululahjoiksi kaksi alan opasta, Isä synnyttämässä ja Babyblues -kirjat. Luemme niitä pätkittäin. Liian suuri annostelu aiheuttaa sydämen tykytystä, närästystä ja vetäytymistä.

Huonoja asioita on niin helppo kuvitella, hyviä puolia vähemmän. Missähän olisi kirja, joka kertoisi, mitä kaikkea ihanaa lapsi tuo tullessaan?


9 Comments so far
Leave a comment

Kiintymysvanhemmuus kirjallisuus voisi tuoda uuden ja erittäin mielenkiintoisen ajattelun. Lapsi ja lapsen rooli perheessä nähdään positiivisena (eikä vaikeuksia kuitenkaan kierrellä). Kirjallisuutta löytyy paremmin englanniksi termillä attachement parenting. Vinkkejä saa esim. Babyidean sivuilta http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/

Jos haluaa vaihtaa vauvalehdet pehmeäpään ja positiivisempaan vaihtoehtoon Mothering on hyvä siihen. Sen saa tilattua myös Suomeen. http://www.mothering.com/

Suosittelen!

Comment by kata

Täytyy kyllä sanoa, että tässä sun blogia lukiessani olen yllättynyt miten paljon pelkoja ja epäilyksiä tuleva vanhemmuus herättää. Olen itse lapseton ja kuvitellut raskausajan odottamisen olevan sellaista malttamatonta odotusta. Yllätyksenä on tullut että se saattaa olla näinkin pelonsekaista. Kiitos sinulle kuitenkin rehellisyydestäsi. Uskon että avoimet tekstisi lohduttavat muita opaskirjojen annostelijoita.

Comment by Mia

Hei! Muistatkos vielä, joskus elkusyksystä kommentoin, että olen sellaisessa “ehkä meillekin tulee vielä lapsi”-moodissa. No, meille tulee toukokuussa lapsi. Nämä sinun pohdintasi ovat kyllä kuin minun ajatuksistani. Tätä lapsen vaivat ja ilot -teemaa olen pohtinut paljon. Lisäksi huomaan pelkääväni, että minuuteni jotenkin muuttuu, että liudennun vain äidiksi. Ja kuinka osaan olla niin tarvittu? Perusvire on minullakin positiivinene, niin kuin näiden kirjoitusten perusteella sinullakin. Onhan se hyvä käydä kaikki mahdolliset tunteet läpi.

Comment by Mona

Olen aivan samaa mieltä Monan kanssa. Kyllä suuren elämänmuutoksen edessä on vain positiivista käydä omia ajatuksiaan ja epävarmuutta läpi. Ainakin minulla se jatkuu koko lapsen elämänajan (toki muuttuen ja kehittyen uusille uomille). Itselläni on uusioperheessä 11 lasta ja yhden lapsen olen menettänyt. Epävarmuus ja pelot ovat toisinaan edelleen pinnassa, vaikka kokemusta jo jonkin verran onkin. Epävarmuus ei kuitenkaan ole minua koskaan estänyt nauttimasta vanhemmuudesta ja lapsista. Jaksamista ja iloa sinulle ja muillekin odottajille. Itse sain kaksoset muutama kuukausi sitten ja edelleen olen sopeutumisvaiheessa :-)

Comment by kata

Kiitos kaikille kommenteista! Kyllä tässä on niin isosta elämänmuutoksesta kyse, että en paljon suurempaa voisi tällä hetkellä kuvitellakaan! Kahdesta tulee kolme, jätämme itsekkään elämämme ja sitoudumme pieneen ihmiseen ja hänen hyvinvointiinsa. Onhan tämä hurjaa!

Se, miten itse kukin suhtautuu tällaiseen ja muihinkin elämän muutoksiin, riippuu kai pitkälti aikaisemmista elämänkokemuksista. Luulenpa että oman lapsuuteni muistot vaikuttavat tähän vanhemmuuteen astumiseen ja lisäävät tätä pohdinnan ja vatvomisen määrää.

Kata, katsoin linkittämäsi sivut ja huomasin käyneeni niillä aikaisemminkin Palikan äitiysblogin linkeistä (missä muuten olet nykyään, Palikka?). Aihe kiinnostaa kovin ja varasinkin pari Searsien kirjaa kirjastosta ja aion käydä kirjakaupasta kyselemässä muita linkeissä mainittuja opuksia.

Comment by kukannuppu

Tottakai se pelottaa ja ahdistaa mitä kaikkea lapsi tuo tullessaan. En ole yhdeltäkään vanhemmalta tosin kuullut että lapsen saaminen olisi kertaakaan kaduttanut.

Comment by Loveli

Niin ja onnitteluni, Mona! Tervetuloa tähän kevätmammojen joukkoon! Kyllä tämä tästä pala palalta todentuu…

Comment by Kukannuppu

Palikan blogi kaatui teknisiin ongelmiin, joita en saanut korjattua eikä mieskään saanut selvää, mikä siellä lopulta koko homman sekoitti. Vakavan laatuinen turhautuminen iski, kun kaikki kirjoitukseni muuttui siansaksaksi ja sivu näytti ylösalaskääntyneeltä. Syytän tästä kaikkea muuta paitsi surkeita tietoteknisiä taitojani. Sinun blogiasi ja odotustasi tekstien kautta olen kyllä seurannut aktiivisesti.

Comment by palikka

Palikka! Kiva että olet täällä. Mutta mistä minä sitten kuulen sinun odotuksestasi?

Comment by kukannuppu




Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>