Viikonlopun lääketieteellisestä hämmennyksestä hermostuneena päätin aikaistaa jo aikaisemmin tilaamaani 4D-ultraa ajatellen, että jospa sieltä irtoaisi enemmän neuvoja myös tuon istukka-asian suhteen.
Ja kyllä kannatti. Näimme paitsi vauvan, jolla kaikki oli kunnossa, myös istukan, joka ei ollut “etinen” eli kohdunsuun päällä, ei edes “marginaalinen” eli kohdunsuun reunassa vaan useita senttejä kohdunsuun reunalta ja vieläpä matkalla aina vain vaarallisilta vesiltä kauemmaksi. Eli kaikki hyvin, Kättärin ultraääni ei vain pystynyt näyttämään tilannetta tarkasti tähän yksityislääkärin uudempaan vimpaimeen verrattuna.
Vauva oli kasvanut odotusten mukaisesti, köllötteli kivasti pää alaspäin ja jalat oikeassa kyljessäni, hieroi käsillään kasvojaan ja nieleskeli lapsivettä. Silmät olivat vielä kiinni, ne aukeavat vasta parin-kolmen viikon päästä. Tässä ultrassa kihosivat kyyneleet vihdoin minunkin silmiini. Mies kommentoi että kiva, kun vaimosta kuoriutuu se tunteellinen siili.
Siellä se kasvaa, meidän Pöpö. Pöpö, jolle iltaisin lauletaan Oravan pesää, josta äiti osaa jo melkein kaikki säkeistöt. Popo, jolle isä keksii myös omia laulujaan. Pari iltaa sitten laulettiin: “Pöpö menee potalle, kakkii kultaharkon…”
Niin, se sukupuoli. Halusin tietää sen, sillä tässä odottamisessa on muutenkin niin paljon kaikkea ajateltavaa, että jos yhden asian voi näin helposti selvittää, niin sen kyllä voi sitten jo tehdä. Mieheni olisi kyllä kestänyt odotella sitten sinne maaliskuulle asti, mutta ei myöskään vastustanut tiedon selvittämistä.
Tosin, mietin kyllä , että johtaako tieto lapsen sukupuolesta siihen, että alamme sijoittaa häneen hänen sukupuolensa mukaisia stereotyyppisiä odotuksia ja asenteita?
No, anyways. Se on poika!!!
Edellisen postauksen jälkeen soitin neuvolaani kysyäkseni noista supistuksista ja nipistyksistä. Sekä terkkari että neuvolalääkäri olivat poissa ja koska ajanvaraaja oli ihan neuvoton (“Voi voi, siitä on 20 vuotta kun itse olen viimeksi ollut raskaana, en kyllä tiedä, mitä sinun pitäisi tehdä”), soitin Kättärin äitipolille ja sieltä vielä synnyttäjien päivystykseen. Ja sain tungettua itseni päivystysjonoon.
Kolmen ja puolen tunnin odottamisen jälkeen pääsin lääkärille 15 minuutiksi: otettiin näytteitä tulehduksien poissulkemiseksi (jos sattuisi olemaan tippuri tai klamydia…) ja sitten ultrattiin. Ultrassa lääkäri totesi, että istukkani on ns. etinen eli sijaitsee ei-toivotusti kohdunkaulan päällä ja näillä näkymin estää alatiesynnytyksen. Olipa täydellinen yllätys, sillä vain kolmisen viikkoa sitten tehdyssä rakenneultrassa istukka todettiin olevan juuri hyvällä paikalla takaseinässä eikä estävän synnyttämistä. Istukan sijainti suhteessa kohdunkaulaan voi vielä raskauden aikana muuttua, joten sain uuden ultra-ajan joulukuun puoliväliin istukan tarkistusta varten.
Vielä jäi selvityksen alle, mistä supistukset ja nipistelyt oikeastaan johtuvat. Ehkä tulehduksesta (tulokset tulevat tällä viikolla), ehkä istukasta, ehkä liiasta rehkimisestä, ehkä jostakin aivan muusta. Lääkäri kuitenkin ilmoitti kirjoittavansa sairauslomaa kaksi seuraavaa viikkoa. Muistutti vielä, että jos kivut lisääntyvät, yltyvät tai tulee vuotoja, on tultava takaisin sairaalaan. Lappu kourassa lähdin tilailemaan taksia.
Sairaalasta ulos päästyäni olin ihan puulla päähän lyöty: apua, olenko todella niin sairas että tarvitsen kaksi viikkoa sairauslomaa? Mitä tässä nyt pitää oikein varoa ja mitä ei? Mitä se istukka-asia oikein tarkoittaa?
Surffailu netin ääressä ei helpottanut asiaa. Eteisistukasta tai etisestä istukasta on tarjolla vähän ja ristiriitaista tietoa. Yksi lääkäri ilmoittaa, ettei ennen viikkoa 22 tehdyt vatsan päältä ultratut diagnoosit tule pitämään lopussa paikkaansa. Useimmat sanovat, että diagnoosit muuttuvat suurimmalla osalla odottajista kohdun koon kasvaessa. Varoa pitää kaikkea: rehkimistä, liikuntaa, pomppimista, yhden lääkärin mukaan jopa seksi on ehdottomasti kiellettyä! Riskit, joita eteistukka aiheuttaa, ovat hirvittäviä: istukan vuotaminen ja repeily reunoistaan, ennen aikainen irtoaminen, siihen liittyvä äidin tai vauvan hengen vaarantuminen, sektiosynnytys, siitä seuraavat lapsettomuusongelmat, kohdun repeäminen …
Tämän kaiken luettuani menin ihan sekaisin. Tarkkailin hermostuneena supistuksiani ja vihlaisujani ja mahdollisia vuotoja. Säikähdin lapsen liikkeitäkin, tuntui niin kuin nekin olisivat jo vaarallisia. Ihmettelin sairauslomaani; olenko nyt todella riskiryhmässä ja onko minun varottava tuota kaikkea? Olenko muuttunut käveleväksi aikapommiksi, joka repeää jollakin sopimattomalla hetkellä ja vuotaa kuiviin? Uskallanko poistua synnytyssairaalan liepeiltä ollenkaan? Olenko matkustuskiellossa? Miksi lääkäri ei puhunut mitään siitä, miten sairauslomalla pitää olla? Uskoako kaikkea tuota vaarallisten asioiden listaa?
Lopen uupuneena soitin sitten takaisin päivystykseen ja kysyin tarkennusta hoitajalta. Hän painotti, että olen saanut sairauslomani supistusten takia ja tässä vaiheessa riittää, että otan hieman tavallista rennommin. Istukan sijainnin suhteen en saa nyt mitään “käyttäytymisohjeita”, vaan sen sijainti todellakin määritellään myöhemmin uudelleen ja useimmilla ongelma on jo poistunut tuohon mennessä. Ja että saisin elää ihan tavallista elämää ja matkustellakin siihen saakka.
Silti, vieläkin, pelottaa. Miksi nyt ei pitäisi varoa, jos kaikkea tätä kamalaa tapahtuu niille, joilla se istukka on väärässä paikassa? Jäin vielä miettimään, että onko kyse siitä, että eteisistukkaan liittyvät riskit ovat vielä raskauden puolivälissä epätodennäköisiä ja lisääntyvät nimenomaan loppuraskaudessa? Vai mistä on kyse?
Tänä viikonloppuna on oikein vieraiden superviikonloppu. Ensin tulivat anoppini ja appiukkoni, jotka viipyvät koko viikonlopun varmaan maanantaihin asti. Heidän vanavedessään saamme yleensä vierailulle myös mieheni pikkusisaren. Tämän lisäksi tätini on tulossa kahden serkkuni kanssa kyläilemään ja toinen serkuista jää meille yöksi. Vielä yllätysnumerona ilmeni, että italialaisten ystäviemme poika on tämän loppuviikon Helsingissä työmatkalla, ja hän toivoo että ehtisimme tavata. Kiirettä pitää.
Samalla pitäisi kuitenkin muistaa levätä ja ottaa rauhallisesti, sillä olen huomannut että saan supistuksia tuon tuostakin, useita kertoja päivässä, milloin liian rivakasti kävellessä, milloin stressistä, milloin vaikka vain kauppakassin kantamisesta. Nyt niihin on viime aikoina vielä ruvennut liittymään pistävää kipua alavatsan jommalla kummalla puolella. Ja Pöpön potkutkin ovat alkaneet tuntua hätkähdyttävän kovilta, niiden yhteydessä tuntuu samanlaista nappaisevaa kipua kuin esim. papakoetta otettaessa. Taidan soittaa tänään neuvolaan ja kysyä, riittääkö pelkkä lepo vai pitäisikö käydä tsekkauttamassa, että onko kyse jostakin muusta.
Aivan ensimmäiseksi: Elanor miehineen sai hyviä uutisia: lapsivesitutkimuksen tulokset olivat normaalit. Mikä mieletön helpotus sen täytyykin olla! Itselleni nousi kyllä samalla hienoinen kiukku systeemiä/terveydenhoitojärjestelmää/ luontoa kohtaan: olen kuullut niin monesta vastaavasta tapauksesta, jossa ultraäänitutkimuksessa löydetään jos vaikka mitäkin, pelotellaan vanhemmat lähes hengiltä, joudutaan tekemään pelottava päätös lapsivesipunktion tekemisestä keskenmenoriskin uhallakin, pohditaan jo vaikka mitä ratkaisuja, ja sitten monen piiiitkän viikon odottelun jälkeen kaikki palautuukin normaaliksi: “Ei niistä ultraäänitutkimuksista voi aina olla niin varma”.
Auts, suloinen keskiraskauden vaihe alkaa tuoda mukanaan aikaisempaa kömpelömpiä liikeratoja. Selkää jumittaa. Varsinkin iltaisin, jos olen hetkenkään istunut telkkarin ääressä, tuntuu todella työläälle saada tukiranka taas toimimaan. Iskiaksen merkkejä lienee ilmassa. Kuuluu kuulemma kuvioihin. Mikrossa lämmitetty jyvähaudepussi helpottaa oloa hetkellisesti. Toivottavasti vaiva ei tästä enää pahene…
