Tänä viikonloppuna on oikein vieraiden superviikonloppu. Ensin tulivat anoppini ja appiukkoni, jotka viipyvät koko viikonlopun varmaan maanantaihin asti. Heidän vanavedessään saamme yleensä vierailulle myös mieheni pikkusisaren. Tämän lisäksi tätini on tulossa kahden serkkuni kanssa kyläilemään ja toinen serkuista jää meille yöksi. Vielä yllätysnumerona ilmeni, että italialaisten ystäviemme poika on tämän loppuviikon Helsingissä työmatkalla, ja hän toivoo että ehtisimme tavata. Kiirettä pitää.
Samalla pitäisi kuitenkin muistaa levätä ja ottaa rauhallisesti, sillä olen huomannut että saan supistuksia tuon tuostakin, useita kertoja päivässä, milloin liian rivakasti kävellessä, milloin stressistä, milloin vaikka vain kauppakassin kantamisesta. Nyt niihin on viime aikoina vielä ruvennut liittymään pistävää kipua alavatsan jommalla kummalla puolella. Ja Pöpön potkutkin ovat alkaneet tuntua hätkähdyttävän kovilta, niiden yhteydessä tuntuu samanlaista nappaisevaa kipua kuin esim. papakoetta otettaessa. Taidan soittaa tänään neuvolaan ja kysyä, riittääkö pelkkä lepo vai pitäisikö käydä tsekkauttamassa, että onko kyse jostakin muusta.
3 Comments so far
Leave a comment
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>
Oli ilahduttavaa löytää blogisi – luin heti kaikki kirjoituksesi! Itselläni on melko samantyyppinen tilanne tämän raskauden suhteen kuin sinullakin ja fiilikset menee välillä niin yksi yhteen että monet postauksistasi voisivat olla yhtä hyvin itse kirjoittamiani. Lisäsin sinut saman tien suosikkeihini.
Comment by Ansku November 3, 2006 @ 12:09 pmSupistelu sinänsä ei haittaa jos kyseessä on selkeästi harjoitussupistukset. Kohtu harjoittelee pitkin raskautta, kaikki vain eivät tunne tai tunnista supistuksia. Eri asia tietty jos supistukset ovat kipeitä ja niitä tulee kymmeniä päivässä (tosin minä olen tässä suhteessa itse poikkeus ;D – supistuksia tulee kymmeniä päivässä mutta ne eivät tee mitään ja nämä alkoivat jo rv 12… nyt menossa rv 37). Tuosta kivusta tuli mieleen, että voisiko olla kannatinkipua? Sellainen viiltävä kivun tunne joka estää liikkumisen? Menee ohi kyllä mutta on todella ilkeä. Itse heräilen niihin nykyään öisin, milloin mikäkin puoli kipeänä – ei kivaa :/ Mutta onneksi ei vaarallista vauvan kannalta
Comment by Tsu November 6, 2006 @ 1:00 pmTervetuloa lukemaan ja kommentoimaan, Ansku. On aina yhtä helpottavaa tietää, ettei ole planeetan ainoa näin kirjavien ajatusten kanssa.
Tsu, lääkäri sanoi eilen että tod. näk. kivut ovat ihan normaaleja supistuksiin ja kohdun kasvuun liittyviä kipuja. Olen yrittänyt kalastella eri artikkeleista ja eri ihmisiltä määritelmiä siitä, mitä on liiallinen supistelu ja mitä on sitten se liiallinen kipu. Joku sanoi, että jos on se yli 10 supistusta päivässä/jos niitä tulee säännöllisesti esim. 5 minuutin välein/jos niitä tulee levossa ja kipu on niin kovaa, että pitää esim. mennä pitkäkseen. Olen nyt jo muutaman päivän ottanut jonkin verran rauhallisemmin ja luulen että lepo on jo jonkin verran auttanut asiaa.
Comment by kukannuppu November 8, 2006 @ 11:16 am