Esikoista odottamassa

Väsyttää! Joka aamu ja joka ilta. Onneksi ei sentään päivisin. Mutta joka ilta töistä tullessani olisin valmis valahtamaan hervottomaksi sohvalle ja parin tunnin jälkeen siirtymään sieltä suoraan sänkyyn. Tämän sortin väsyelo on tullut vasta parin viime viikon aikana. Hemoglobiini oli kaksi viikkoa sitten vielä ok, joten siitä ei pitäisi olla kyse.

Tapasin lauantaina vanhan koulukaverini pitkästä aikaa. Vuosi sitten nähdessämme nyökkäilimme toisillemme, miten kaikki ympärillä olevat kaverit pikkuhiljaa lapsellistuvat, mutta itselläpä ei tunnu olevan mitään kiirettä lisääntyä. Ja nyt nähdessämme olen siis liittymässä siihen muiden viitoittamaan joukkoon. Niin se elämä vie.

Vieläkin tunnen itseni monesti “raskaudella yllätetyksi”. No joo, eihän tämä teknisesti mikään yllätys ole ollut, tiedän kyllä mistä lapset alkunsa saavat. Mutta kun…

En oikein osaa vieläkään sanoa, missä vaiheessa mielemme muuttuivat ja aloimme ajattelemaan lapsen tulon mahdollistamista.

Ehkä siinä, kun tajusimme, että vaikka nyt onkin kivaa olla kahdestaan ja elämä sujuu mukavasti ilman turhia kikkakertoimia, emme kuitenkaan haluaisi vanheta ilman jälkikasvun tuomaa perspektiiviä perhe-elämään.

Ehkä siinä, kun kaikki ystävät ympäriltä, ne kaikkein vähiten vauvakuumeisimmatkin, alkoivat lisääntyä.

Ehkä siinä, kun korviini alkoi kantautua yhä enemmän kertomuksia tutuilta ja puolitutuilta ihmisiltä, miten he käyvät lapsettomuushoidoissa.

Ehkä siinä, että pillerit pois jätettyäni tajusin, että menkkoja ei kuulu ja se taas voi tarkoittaa sitä, että munasoluni eivät ollenkaan kypsy ja että raskaaksi tulo voisi olla hankalaa. Ja siinä vaiheessa kävinkin sitten lääkärillä, joka kalustoa tiirattuansa totesikin, että joo-o, munasolut eivät todellakaan kypsy ja raskaaksi tulo on sen takia epätodennäköistä. Ja että yrittäkää vuoden verran, ja aloitetaan sen jälkeen lääkitys.

Ja noiden tuloksien perusteella ajattelin, että tästä tuleekin pitempi prosessi. Taisin olla tiedosta helpottunut: saisin lisää aikaa järjestellä ajatuksiani ja kerätä hinkua tulla raskaaksi.

Mutta sitten tulikin yllätyskäännös. Pöpö sai alkunsa jo pari viikkoa tuon lääkärissäkäynnin jälkeen!

Siitähän en tosin tiennyt mitään. Puolitoista kuukautta myöhemmin mieheni sinnikkäästä kampanjoinnista johtuen nappasin mansikanostoreissulla mukaan myös raskaustestin.

Ja siellä se nyt rusteeraa kämppäänsä. Kuplinta käy kovana. Jos emo onkin uupunut, niin poikasella on virtaa.