Esikoista odottamassa

Perjantaina tajusin, että pienet kuplat alavatsassani voivatkin olla Pöpön liikkeitä. Niitä, joista neuvolassa ja muuallakin on kerrottu: perhosen siiven hipaisuja, pienen ilmakuplan liikehdintää, kuin joku nykäisisi narusta sisältäpäin. Koko viikonlopun kuulostelleena olen siitä jo melkein varma. Siellä se kaveri heiluu, ja minä tunnen hänen potkunsa. Aika kivaa!

Ja koska Pöpön korvatkin alkavat näillä viikoilla jo kuulla, nyt voisi alkaa sitten laulella lastenlauluja. Laulaahan se variskin äänellään Erityisen liikuttava on vanha klassikko “Oravan pesä”. Sitä minä ajattelin lapselleni laulaa:

Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla;
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell’ oravan poikasen tuttuhun kehtoon
ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.