Esikoista odottamassa

Tästä on tulossa ongelma. Itselleni.

Eilen tapasin erästä raskaudestani innoissaan olevaa kaveriani pitkästä aikaa. Ensimmäiseksi hän tökkäsi etusormellani läskieni uumeniin ja sanoi ihmeissään: “Ei näy vielä mitään!”.

Ja seuraavaksi: “Kai te ootte jo kertoneet edes teidän porukoille?” No ei olla.

Siis näkyy vai ei näy? Riippuu päivästä ja turvotuksesta ja vaatteista ja asennosta. Itselle näkyy, kaikille ei . Kerran olen huomannut työpalaverissa raskaudestani tietämättömän henkilön tiirailevan vatsanseutuani kysyvällä ilmeellä. Ehkäpä aavistellen jotakin. Vedin välittömästi vatsaa sisään, ajattelematta sitä sen enempää.
Kai se on kohta kerrottava näille sukulaisillekin. Olen alkanut pelkäämään, että mieheni sisko yllättää minut kohta joltakin mammavaateosastolta tai kotiin tulevat yllätysvieraat törmäävät olkkarin pöydällä olevaan vauvakirjaan. Mutta kun, mutta kun, en halua joutua vastaamaan vointiani ja ajatuksiamme ja suunnitelmiamme koskeviin ruusunpunaisiin kysymyksiin. Voin kuvitella seuraavaa:

“Onpa se ihanaa että teille tulee nyt vauva!” – No ihan tavallista. Ihmiset lisääntyvät. Niin sitten päätimme mekin.

“Ajattelimme jo, ettette te lasta koskaan hankikaan”.- Niin mekin ajattelimme mutta sitten tajusimme, ettemme halua olla 70-vuotiaina lapsettomia.

“Olen jo katsellut tuota Höpöhallin luetteloa että mitä sieltä vauvalle tilattaisiin” – Konsultoi meitä ensin ennen kuin lähetät tilauksen. Ei kiitos mitään vaaleanpunaista, -sinistä tai karvaista ja muovista.

“Kai tämä ei jää ainoaksi”. -Katsotaan nyt miten hermot kestävät.

“No nyt sinulle tulee sitten pitkä tauko työelämään”. -Kyllähän ne isätkin sitä hoitovapaata haluavat käyttää.

“Nyt sinun pitää ottaa ihan rauhallisesti ja muistaa levätä paljon” – Joopa joo. Just ajoin pyörällä 18 kilometrin lenkin.