Esikoista odottamassa


Lapsia ja aikuisia
August 21, 2006, 9:07 pm
Filed under: hämmennystä, kysymyksiä

Lauantaina eräissä juhlissa tapasimme naapuriin viime viikolla syntyneen pikkutytön ensimmäistä kertaa. Näytti ihanan pienelle tuhisevalle käärölle, ei vielä tehnyt muuta kuin söi ja nukkui. Äiti ja isä näyttivät onnellisille ja hyvinvoiville, kahden tunnin syöttöväleistä huolimatta äitiä ei väsyttänyt ja koko perhe viihtyi juhlissa pikkutunneille.

Sunnuntaina, eräissä toisissa juhlissa, oli yhtä aikaa kanssamme vieraina useita lapsiperheitä. Yhdessä perheessä oli noin kolmevuotias pieni pojanviikari, joka näytti kiitävän pulasta toiseen. Kolmessa sekunnissa ehti tapahtua seuraavaa: 1. sekunti: pojalla oli sakset kädessä. Ne otettiin pois. 2. sekunti: poika tarttui koiraa kurkusta ja koira juoksi hätääntyneenä ovesta ulos. 3. sekunti: poika tämmäsi sormensa keittiön korkeimmalle työtasolle asetettuun täytekakkuun.

Kotiin palattuamme rojahdimme ihanaan hiljaisuuteen. Minua itketti: mitä jos tämä tasapainoinen ja rauhallinen elämämme on lasten myötä lopullisesti ohitse? Mitä jos elämästä tulee yhtä hullunmyllyä: kiukkua ja huutoa? Mitä jos emme ole koskaan enää onnellisia?

Mies lohdutti: kyllä kaikki menee lopulta hyvin.


2 Comments so far
Leave a comment

Kaikki menee lopulta hyvin. Luota siihen.

Elämä muuttuu väistämättä, kun teitä on kolme. Alkuun maailma kutistuu lapsen, miehesi ja sinun ympärille. Todennäköisesti nautit siitä, kun elämä on siinä, tässä ja nyt. Yksinkertaista ja kaunista.

Muistan varmasti aina miten vauhdilla lapsi järjesti kahden aikuisen kohdin lapsiperheen kodiksi ensimmäisen vuorokauden aikana. Tulimme illalla sairaalasta kotiin. Aamulla herättyämme uuteen päivään koti oli kuin lastentarvikepommituksen jäljiltä. Nojatuolin kulmalla roikkui pukluliina, pöydillä lojui tutteja jne. Siitä se sitten lähti :)

Muista, että lapsellesi riittää kun hän saa olla elämäsi keskipisteessä, ei keskipisteenä!

Comment by A:n äiti

Kiitos, A:n äiti!

Comment by kukannuppu




Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>