Esikoista odottamassa


Otteita
August 11, 2006, 4:00 pm
Filed under: unia

Viime yönä näin ällöttävää unta.

Unessa olin lapsenvahtina kahdelle noin 5-vuotiaalle pojalle. (En tiedä, keitä nämä unessa olleet lapset olivat, eivät omiani, jonkun tutun kenties. Eivät kuitenkaan minulle oikeassa elämässä tuttuja lapsia.) Illan tullen yritin saada heitä nukahtamaan ja pötköttelimme kaikki isossa parisängyssä unta odottaen. Yhtäkkiä toinen lapsista kierähti istumaan rintakehäni päälle ja alkoi kuristamaan minua. Hän sai vielä juntattua jalkansa käsivarteni päälle ja sain tehdä todella töitä että pystyin taistelemaan käteni vapaaksi ja irroittamaan hänen otteensa. Hänestä vapauduttuani toinen pojista teki aivan samoin. Muistan vain ajatelleeni että en saa antaa molempien käsieni joutua poikien otteen vangiksi, sillä silloin en voisi puolustautua.

Heräsin kesken kamppailuani.

Päivällä ajattelin tuota unta, ja muistin erään toisen, jo useita vuosia sitten näkemäni aivan toisenlaisen unen. Tuohon aikaan olin paljonkin pohdiskellut omaa lapsuuttani ja mahdollista omien lasten saamista. Unessa tulin kotiin, jossa noin neljävuotiaan kokoinen pieni rimppakinttuinen, pitkätukkainen tyttö juoksi syliini ja kietoi laihat pitkät käsivartensa kaulaani ja halasi lujasti. En nähnyt tytön kasvoja, mutta hänen täytyi olla oma lapseni. Lapsen halaus tuntui äärettömän hyvälle koko seuraavan päivän ajan. Oli kuin olisin saanut rohkaisun syntymistään odottavalta sukupolvelta.


2 Comments so far
Leave a comment

Löysin sun blogin joku aika sitten ja kiinnostuin kun omakin esikoinen on suunnitelmissa. Kiva lukea sun ajatuksia. Mä oon kans nähny jo monta kertaa unta lapsesta, kaikki tosi omituisia.

Comment by Katie

[...] Kuin unessa, jota ajattelin  raskausaikanani. [...]

Pingback by Uniset kädet « Äitiyspakkaus




Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>