Esikoista odottamassa


Ja me näimme
August 3, 2006, 5:35 pm
Filed under: iloa, isyyttä, neuvola

Kävimme tänään varhaisraskauden ultrassa, johon olin saanut lähetteen raskauden keston määrittämistä varten.

Aamulla ennen lähtöä mies kysyi, että jännittääkö. Kuulostelin ja tulin siihen tulokseen että ei jännitä, jotenkin enemmän on sellainen olo kuin olisi hämillään – hämillään siitä että no, tämmöiseenkin tilanteeseen sitten mennään.

Kättärin pihassa mies hamusi vielä kättäni ja puheli pehmeällä äänellä. Itse olin saada hepulin ja taisin jo tokaistakin että kaikki piippailu saa nyt riittää. Tärkeintä olisi nyt vain saada tämäkin homma tehtyä ja palattua taas tavalliseen päiväjärjestykseen.

No, siellähän se Pöpö meille sitten poseerasi. Mies tökki minua ultrauksen ajan kylkeen ja oli varmasti paljon liikuttuneempi kuin minä. Ehkä tämä oli hänelle se ensimmäinen kerta, kun asia jotenkin todentui uudella intensiolla.

Kävimme vielä yhdessä kahvilla ja juttelimme, että ehkä on parasta että kumpikin meistä saa tuntea omat tunteensa siinä järjestyksessä kuin ne tulevat: hän saa olla herkistynyt ja minä saan olla karski-kalle, jos se tarpeelliselta tuntuu.

Taas tuntui hyvälle palata töihin ja “paeta” arkielämään, tosin, ehkä vähän tavallista enemmän virnuillen, salaisuutta kantaen. Ja välillä aina mukaan saamaani kuvaa tuijotellen ja miettien, että jaahas, tuollainen kaveri on sitten muuttamssa meille. Ja muuttamassa meidät.

Niin, Pöpön iäksi määrittyi 9 viikkoa ja 3 päivää, laskettu aika on 5.3. Alkunsa sai siis kesäkuun puolivälin tienoilla. Joo-o, muistan yhden kesäisen illan jolloin kävimme uimassa ja moottoripyöräajelulla ja oli erityistä romantiikkaa ilmassa…



No Comments Yet so far
Leave a comment



Leave a comment
Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>